Saturday, October 26, 2013

SAAS-FEE


Lähdimme freestyleryhmän ja maajoukkuelaisten (Antti Ollila, Miika Virkki, Eemeli Jussila, Anttu Oikkonen, Otso Räisänen) kanssa  matkaan Helsinki-Vantaan lentokentältä keskiviikkona 16.10.13 kahdeksan aikaan aamulla. Lennettiin Zurichin kentälle, josta matkustimme n. 4 tuntia bussilla Saas Feen kylään. Ensimmäisenä päivänä majoituimme hotelliimme ja keräilimme voimia tulevia laskupäiviä varten.


Toisena päivänä aloitimme päivämme aamulenkillä ja sen jälkeen pääsimmekin jo laskemaan. Aurinko paistoi, mutta tuuli melko kovasti, mikä ei kuitenkaan haitannut hyppyreiden vetämistä. Päivä meni nopeasti, koska kaikki puhkuivat laskuintoa. Mäkipäivän jälkeen tulimme hotellille syömään ja lepäämään, kunnes illalla oli vuorossa päivän lopetukseksi futispeli ja venyttelyä.



Kolmas päivä sujui samalla kaavalla, kuin edellinen. Mäessä keli oli kuin morsian, joten pojatkin innostuivat hyppimään parkin isointa hyppyriä. Mm. Maajoukkueen Miika Virkki speed checkkasi (testasi vauhdit) hyppyrin massiivisella superman frontflipillä. Muidenkin laskijoiden osalta nähtiin toinen toistaan hurjempia temppuja.  Päivä oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut!


Neljäntenä päivänä hyvä sää jatkui ja porukka alkoi kuvailemaan temppuja. Mäessä viihdyttiin koko päivä ja siihen mahtui valitettavasti myös yksi aivotärähdys ja sairaalareissu. Onneksi selvittiin säikähdyksellä! Lähes täydellisen päivän jälkeen kaikki toivoivat hyvien säiden jatkuvan.



Viidentenä päivänä heräsimme ja katsoimme ikkunasta ulos... Totesimme,  että hissi on kiinni. Jonkun ajan päästä saimmekin infon, että mäki ei aukea ollenkaan. Välipäivän ohjelmana oli hieman kiertelyä ja skeittausta kylässä. Osa porukasta kävi myös minigolffaamassa. Iltapäivästä kävimme pelaamassa jokapäiväiseen tapaan futista.


Kuudentena päivänä päästiinkin takaisin laskuhommiin, mutta puuskittainen tuuli haittasi hyppimistä, joten päivä sujuikin reilejä vetäen.

Seitsämäntenä päivänä sää oli samankaltainen kuin edellisenä päivänä, joten reilitemppujen harjoittelu jatkui. Illalla pelasimme vaihtelun vuoksi lentopalloa, joka oli hieman hankalaa, koska kylässäkin tuuli melko kovasti. Seuraavalle päivälle olikin luvassa kehnoa säätä, joten päätimme pitää välipäivän.

Kahdeksannen päivän aamuna kaikki saivat nukkua pidempään, kunnes huomasimme valmentajien facebook viestin klo 12 alkavasta huoneiden tarkastuksesta, pojilla alkoikin suuri huoneiden siivousurakka. Huonetarkastukset läpäistyämme päivän ohjelma oli vapaa. Iltapäivällä oli luvassa jo rutiiniksi muodostunut futisturnaus ja venyttelyä.

Yhdeksäs päivä olikin oikea tupla-päivä. Mahtavien olosuhteiden ansiosta kaikki innostuivat tekemään uusia temppuja. Mäessä nähtiin mm. feikki tuplia, tupla korkkeja ja tupla mistyja. Kaikki laskivat niin innoissaan, että välipalataukokin unohtui. Saas Feessä parkin hissi on auki 9.00-15.00, joten mukavasti siinä tuli laskettua.



Kymmenes eli viimeinen laskupäivä oli hieman epävakainen. Aamulla herätessä näytti, että olisi tiedossa blue birdiä, mutta vuorten takaa tulikin isoja pilviä, joten parkki oli melkein koko päivän varjossa. Päätimme kuitenkin laskea vielä kunnolla viimeisen päivän ja kuvailla hieman, koska melko hintava hissilippukin oli ostettu. Loppu päivän ohjelmaan kuuluikin pakkailua ja huoneiden  siivoilua. Klo 03.45 suunnattiin bussille ja matkattiin Zurichin kentälle, josta lentomme lähti takaisin Suomeen klo 10.55. Kaiken kaikkiaan treenileirimme oli erittäin onnistunut.


Suomessa meitä odottaa Ski Expo-messut, omien sponsoreiden tapaaminen ja reilijamit, joihin osa porukastamme osallistuu. Loput suuntaavat Rukalle jatkamaan treenejä ja laskukautta.



- Wilma ja Milla

Sunday, October 13, 2013

Vuokatti





Tiistaina lukiolaisten erittäin hyvin menneen koeviikon jälkeen lähdimme neljän päivän leirille Vuokattiin. Joukkoon liittyi B-maajoukkueen Anttu Oikkonen ja Miika Virkki. Tarkoitus oli lievittää syksyä kohden vakavaksi kehittyneitä vieroitusoireita laskemisesta. Vaikka umpijäinen sisäpaippi ei ole mikään märkäpäiväuni, tuntui se uskomattoman hauskalta pitkän kesän ja laskutauon jälkeen. Huvin kruunasi putken takapihalta löytyvä hauska reilisetti jota keräännyttiin haikkailemaan paippi session jälkeen. Vuokatissa sai hyvin laskutatsin takaisin ja jotkut innoistuivat tekemään paipissa todella koviakin temppuja, mainittakoon Kilianin ja Eetun ysit sekä Kallen alleyoop flätti 7. Käytiin laskemassa putkessa kaksi sessiota päivässä. Illat kului angrybirds activity parkissa vetäessä "loppuverkkaa, eli lähinnä skeittausta ja trampalla hyppimistä.


Neljän päivän leirillä oltiin koko ajan liikkeellä ja perjantaina kaikki oli väsyneitä, mutta fiiliksissä hauskasta viikosta. Nyt on helpompi lähteä ekalle kunnon lumileirille Saas Feehen 16.10.




-Lauri Kivari & Anttu Oikkonen

Ruka Freeski School



Tervetuloa seuraamaan Ruka Freeski School blogia! Rukan alppikoulu toimii Kuusamossa ja sen tavoitteena on yhdistää opiskelu ja valmentautuminen alppi-, ja freestylelaskettelussa. Tässä blogissa pääsemme tutustumaan tarkemmin freestylelaskijoiden edesottamuksiin. Blogissa tullaan näkemään laskijoiden päivityksiä painottuen laskemiseen, reissuihin ja elämään yleensä. Lisäksi blogiin tullaan lisäämään videoita kauden kulusta freeskiryhmän mukana, kuvia, kilpailutuloksia ja muita ajankohtaisia ryhmäämme koskettavia asioita. Talven aikana saamme blogiimme myös oman ripauksen maustetta vierailevilta tähdiltä, joita ei alla olevasta laskijoidemme esittelystä löydy.


Kalle Hilden

Henri Mustonen

Henri Immonen

Aleksi Patja
Tomi Pimiä

Lauri Kivari

Milla Pikkarainen

Markus Föhr

Markus Shröder
Valentin Hänninen
Joona Kangas

Wilma Löfgren

Eetu Rintamaa